Inflaatio syö korotukset opiskelijoiden pussista

Vuodentakaisten hallitusneuvotteluiden jälkeen opiskelijoilla oli aihetta käsien taputteluun. Tuolloin sovittiin, että opiskelijoiden opintorahaa korotetaan tämän vuoden elokuussa 15 prosenttia noin 16 vuoden tauon jälkeen.

Samalla sovittiin myös opiskelijoiden tulorajojen korottamisesta.

Prosentuaalisesti korotukset tuntuvat korkeilta, vaikka noin 40 euron korotus opiskelijan arkea suuresti helpottaakin.

Veronmaksajille helpotukseksi, opintoraha säilyy korotuksista huolimatta edelleen perustoimeentuloa turvaavista etuuksista selvästi heikoimpana.

Opintotuen jälkeenjääneisyys on huolestuttavaa. Se kiistatta pidentää opiskeluaikoja sekä aiheuttaa opiskelijoille ylimääräistä ahdistusta omasta toimeentulostaan. Siksi opintorahan korotus tulee kesälaitumilta palaaville opiskelijoille enemmän kuin tarpeeseen.

Valitettavasti vain viime vuonna sovitusta 15 prosentin korotuksesta kovaa laukkaava inflaatio on jo ehtinyt nakertaa lähes kaiken pois. Elokuun alussa opiskelijan käteen jääkin vain luu, kauan odotetun korotuksen sijaan.

Ensi vuoden valtion budjettiehdotus ei myöskään tuo opiskelijoiden talouteen uutta lohtua. Hallituksen suunnittelemat suurehkot tuloveron kevennykset sen sijaan kiihdyttänevät inflaatiota ja siten leikkaavat kaikkien niiden elintasoa, joiden tuloja ei ole sidottu elinkustannuksiin.

Opiskelijat nuolaisevat taas tyhjää.

Opiskelijoiden ruikutus elintasonsa heikkoudesta jatkuu myös tulevaisuudessa. Opintorahaa ei varmasti koskaan tulla sitomaan elinkustannuksiin ja opiskelijajärjestöt tuskin hyväksyvät vahvempaan lainapainotteiseen malliin siirtymistä.

Mielestäni opintotukijärjestelmää olisikin remontoitava perusteellisesti, koska nykyisellä opintotuen 16-vuoden korotustahdilla opiskelijoiden kurjuutus jatkuu ja toiveet opintoaikojen lyhentämisestä voidaan lopullisesti kuopata.

Opiskelijajärjestöiltä tulisikin nyt löytyä yhteisymmärrystä siitä, mihin suuntaan opintotukijärjestelmää jatkossa olisi kehitettävä.

Kirjoittaja on Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja.

Kirjoitus on julkaistu Keskisuomalaisessa 1.8.

Aaltoja, Aaltoja!

Uusi perustettava innovaatioyliopisto (huippuyliopistonakin tunnettu) sai viime viikolla ihan virallisen nimenkin. Tekniikan, kauppatieteen ja taiteen alojen yhteenliittymä kantaa nyt nimeä Aalto-korkeakoulu.

Nimispekulaatiot viittasivat etukäteenkin jo vahvasti siihen, että Aallon nimeä uudessa yliopistossa tultaisiin käyttämään. Nimikilpailun reilusta 1 600 nimiehdotuksesta 42 sisälsikin viittauksen Aalto-nimeen.

"Säätiöyliopiston täysin uusi nimi, Aalto-korkeakoulu, viestii uudistumisesta ja muutosprosessista." Näin nimi-jyryn perusteluissa. Nimi on kyllä mitä innovatiivisin ja omaperäisin. Jos syntyvän yliopiston innovatiivisuus on tätä luokkaa, niin kyllä on kansakuntamme kilpailukyky turvattu. Wu-huu!

Mutta hei, unohdetaan innovaatiot hetkeksi, sillä nimihän on oikeasti ihan osuva. Valmistuihan akateemikko Alvar Aalto Otaniemen teknillisestä korkeakoulusta arkkitehdiksi 1921, ja samaisen teekkarikylän asemakaava ja päärakennus ovat Aallon käsialaa. Uuden yliopiston ristiminen Aalto-korkeakouluksi ehkä tarkoittanee myös sitä, että uuden innovaatioyliopiston pääkampukseksi tullee Otaniemi ja teekkarikylä, kauppatieteilijöiden ja taiteen opiskelijoiden iloksi.

Kyllähän uusi nimi kuvastaa myös innovaatioyliopiston perusajatusta.

Innovaatio sanana nimenomaan tarkoittaa kaupallistettavaa keksintöä, ja onhan Aalto kaupallisen designin edelläkävijä. Aalto-vaaseja ja Aalto-jakkaroita löytyy varmasti jokaisesta kodista.

Mutta olisikohan akateemikko itse sivistyksen ja humanismin arvostajana niellyt nimeään kantavan yliopiston, jossa taidealat sulautetaan osaksi tekniikkaa ja taloutta? Mene ja tiedä.

Ja lisäksi, Jyväskylähän on löytänyt Aallon jo paljon aiemmin. Meillähän on Uuden Aallon kaupunki, Aalto-museo, aito ja oikea Aalto-kampus ja Aalto-ylioppilastalo. Viettihän Aalto Jyväskylässä myös nuoruutensa ja valmistui lyseosta. Jyväskylä on Alvar Aallon kaupunki.

Innovaatioyliopisto, keksi jotain uutta ja omaperäistä, älä vain kopioi muilta!

Kirjoittaja on on Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja.

Kirjoitus on julkaistu Keskisuomalaisessa 2.6.

Voiko opiskelupaikan ostaa?

Yliopistojen kevään pääkykoerumba on jälleen täydessä vauhdissa. Osa hakijoista onkin jo päässyt testaamaan tietojaan kevään suurimissa tietokilpailuissa.

Esimerksi Jyväskylän yliopistoon hakenee tänäkin keväänä reilut 13 000 tiedonnälkäistä. Suosituimmat alat Jyväskylässä ovat totutusti olleet liikunnan alat, luokanopettajan ja lastentarhanopettajien koulutus. Todennäköisesti näin myös tänäkin keväänä. Kilpailu aloituspaikoista on kovaa, ja esimerkiksi viime vuonna luokanopettajakoulutuksen pääsi aloittamaan vain noin joka 24. pääsykokeeseen osallistunut.

Kilpailu tulevaisuudesta ja tulevasta opinahjosta saattaa koitua myös lompakon päälle.

Suosittujen aineiden kuten oikeustieteen, lääkiksen ja kauppatieteen ovet aukenevat monelle vasta valmennuskurssien jälkeen. Esimerkiksi Helsingin yliopiston oikeustieteelliseen päässeistä lähes kaikki ovat prepanneet tietojaan valmennuskurssilla.

Valmennuskurssien hinnat vaihtelevat 200 eurosta jopa reiluun 5000 euroon. Kalliimmat kurssit tosin sisältävät takuun, jos jostain syystä onnistuu pääsykokeet mokaamaan, niin rahat palautuvat takaisin. Vaikka maksullinen valmennuskurssi ei suoraan avaakaan opinahjon ovia, antaa se melkoista etulyöntiä kotikutoisiin valmistaujiin nähden.

Valmennuskurssit ovat myös keskittyneet isoihin kaupunkeihin. Etu-Töölössä asuvan oman lakitoimiston vesalla on varmasti erilaiset mahdollisuudet läpäistä pääsykoeseula kuin Kinnulan perukoilta ponnistavan tuoreen ylioppilaan.

On huolestuttavaa, jos tulevaisuudessa yhä kasvava joukko nuoria joutuu läpikäymään kalliit valmennuskurssit päästäkseen opiskelemaan. Tuloksena on ennen pitkää se, että suosituimmista ja parhaiten palkatuista aloista tulee harvojen etuoikeus. Jo nykyisellään pääsykokeet ja valmennuskurssit vain lisäävät opiskelualojen periytyvyyttä. Lääkärin lapsesta tulee usein lääkisläinen.

Yliopistojen sisäänpääsyjärjestelmä on suomalaisen koulutusjärjestelmän pullonkaula, joka olisi oikaistava. Valinnan pitäisi perustua vahvemmin hakijoiden valmiuksien ja soveltuvuuksien punnitsemiseen kuin ulkoa opettelun mittaamiseen. Maksullista tietokilpailua se ei saa olla.

Kirjoittaja on Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja

Kirjoitus on julkaistu Keskisuomalaisessa 23.5.

Vappupuhe

Arvon opiskelijatoverit!

Elämme suuren muutoksen aikaa. Tänä vuonna 2008 linjataan jotain suurta. Jotain suurta, joka ei vain vaikuta meidän tulevaisuuteen, vaan joka vaikuttaa myös jälkipolviemme tulevaisuuteen. 

Tänä vuonna kirjoitetaan yliopistolaitoksen tulevaisuuden suuria viivoja. Yliopistolaitoksen historian suurin reformi jättää jälkensä pitkälle yhteiskuntamme tulevaisuuteen. 

Uudistuksen tarve on yleisesti tunnustettu. Sen tarkoituksen on kasvattaa yliopistojen autonomiaa. Sitä paljon kaivattua autonomiaa.

Uudistuksen aikeet yliopistojen autonomian kasvattamisesta ovat mitä kiitettävimmät. Tarkoittaisihan se yliopistojen, ja täten myös opiskelijoiden, kasvavaa valtaa omien asioidensa hoidossa. 

Valitettavasti valtioneuvoston viime aikaiset linjaukset yliopistojen tulevaisuudesta ovat olleet huolestuttavia. Linjaukset uhkaavat aidosti yliopistojen autonomiaa ja tasa-arvoisuutta. Lisäksi porvareiden logiikka uudistustyössä on pettämätöntä: Lisää rahaa niille, joilla sitä jo ennestään on. 

Täydellisen säätiömunauksen ja autonomian huutokaupan lisäksi yliopistoja kyykytetään perusrahoituksen epätasa-arvon suossa. 

Suomeen ollaankin luomassa kahden kerroksen yliopistoja. Yliopiston jolla on mahdollisuus perusopetuksen järjestämiseen ja yliopistoja joilta tämä mahdollisuus viedään. Tuloksena on koulutusalojen välinen epätasa-arvo, jako voittajiin ja jako häviäjiin.

Jyväskylän yliopistossa tämä näkyy esimerkiksi jatkuvana opetusharjoittelun kurjuutena tai vaikkapa kieltenlaitoksen leikkauksina. Opiskelija-opettajasuhdeluvusta puhumattakaan.

Minne on unohtunut yliopistojen perimmäinen tehtävä? Minne on unohtunut laadukkaan perusopetuksen turvaaminen? Minne on unohtunut sivistyksen vaaliminen?

Onko oikein, että me opiskelijat, jotka tuotamme yhteiskunnalle jotain paljon arvokkaampaa kuin kilpailukykyä tai markkina-arvoa, niin meitä rangaistaan? Me opiskelijat tuotamme yhteiskunnalle tulevaisuutta. Me näytämme sille suuntaa. Ja tähän me tarvitsemme perusopetusta. Me tarvitsemme laadukasta perusopetusta!

Siihen tarvitaan valtion tukea tai sisäänottomäärien leikkausta. Kumpaakaan ei ole luvassa. Tarjolla on vain lisää kilpailua ja katteettomia lupauksia. 

Hyvät opiskelijat!

Kaikesta kriittisyydestäni huolimatta, tahdon toivottaa minulle suoduin valtuuksin kaikille opiskelijoille erittäin riemukasta vappua!

Vappupuhe on pidetty vappuaattona 30.4. Jyväskylän kirkkopuistossa

Ei tippa tapa

Vappu räjäyttää taas Alkon myynnin. Pitkäripaisen ovi käy myös Jyväskylässä normaalipäivään verrattuna viisi kertaa useammin. Alkon arvio on, että myynti nousee noin 80 prosenttia vapun alla. Marssit ja piknikit eivät luonnistu ilman mielenkeventäjiä.

Stakesin tilastojen mukaan Jyväskylä vahvisti asemaansa alkoholin myyntitilastojen ykkösenä suurten kaupunkien sarjassa. Jyväskylässä myytiin asukasta kohden yhteen laskien 10,7 litraa sataprosenttista alkoholia.

Jyväskyläläiset opiskelijat kantanevat kortensa kekoon suurelta osin tästä tilastosaavutuksesta.

Vaikka monissa opiskelijariennoissa ei ole tapana sylkeä lasiin, on se vain toinen puoli opiskelijoiden oluenhuuruisesta maineesta. Opiskelijat jakaantuvat yhä vahvemmin niihin, jotka juovat, ja niihin, joille iloliemi ei maistu. Opiskelijaliike itsekin on pyrkinyt vaikuttamaan asenteisiin ja liikakulutuksen mukanaan tuomiin haittoihin. Vaikutustyö on varmasti paikallaan, jottei opiskelija-aikana hankittu tapa siirry mukana työelämään.

Opiskelijoiden kännäämiseen liittyy myös monia syvälle juurtuneita väärinkäsityksiä. Yleisesti kuvitellaan, että teekkarit olisivat sitä janoisinta sakkia. Totuus on kuitenkin toinen. Humanistit ja yhteiskuntatieteilijät ovat tosiasiassa yliopistojen alkoholiin menevintä joukkoa.

Mielenkiintoista eri alojen välisessä alkoholin kulutuksessa on myös se, että erot ovat vuosia pysyneet samoina. Näyttää siis siltä, että uudet opiskelijat sosiaalistetaan nopeasti alan vallitsevaan juomakulttuuriin.

Mutta toisaalta, tutkimusten mukaan opiskelijat nauttivat alkoholia vain pitääkseen hauskaa. Elämä on tylsää, jos ei joskus juhli. Ja kuka sitä aina jaksaa olla selvinpäin? Sitä paitsi nykyisten massaluentojen ja kirjatenttien aikakaudella opiskelijoiden välinen kanssakäyminen on ulkoistettu yliopistoilta baareille.

Opiskelijat kaipaavat sosiaalista vuorovaikutusta ja kriittisiä keskusteluja. Näitä yliopisto ei enää tarjoa.

Vaikka opiskelijoiden juominen ei varmastikaan ole aivan sitä eurooppalaisinta, on se varmasti vähiten häiritsevää. Opiskelijoiden juominen pitäisi pikemmin nähdä oppimisprosessina. Lasin ja poikkitieteellisen keskustelun synnyttämät ideat voivat hyvinkin jalostua innovaatioiksi.

Tällainen innovaatiopolitiikka on ainakin halvempaa, iloisempaa ja aidompaa kuin viidelläsadallamiljoonalla synnytetty.

Kirjoittaja on Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja

Kirjoitus on julkaistu Keskisuomalaisessa 30.4.

Kokoomuksen linja hukassa

Tuhatkunnan (Kokoomuksen opiskelijaliitto) liittohallituksen jäsen Eero Tikka haukkuu (Keskisuomalainen 18.4.) mm. JYYtä aiheettomasta kritiikistä yliopistolain uudistusta kohtaan. Ylioppilaskuntamme maalailee Tikan mukaan aiheettomia uhkakuvia ja muutenkin haraa kaikkia uudistuksia vastaan.

Tikan kirjoituksen kritiikissä kärki kohdentuu asioihin, joiden taustoja kirjoittaja ei ole aivan muistanut tarkastaa. Tikka väittää, että säätiömallissa yliopistojen autonomia ei missään olosuhteissa ole uhattuna, vaan päätöksenteko säilyy tiukasti yliopistoyhteisön sisällä. Väite on kyllä melkoista puppua, jos nyt vaikka katsotaan syntyvän innovaatioyliopiston hallintoa. Ote innovaatioyliopiston säädekirjasta: "Hallituksen jäsen ei saa olla säätiön rehtori, työntekijä tai tutkinto-opiskelija, muuten säätiön välitön edunsaaja tai opetusministeriön virkamies." Eli tiukasti yliopiston sisällähän se päätöksenteko säilyy? Tähän kohtaan opetusministeri Sarkomaan linjaukset opiskelijoiden paikkojen säilymisestä yliopistojen hallinnossa vaikuttavat lähinnä vittuilulta. "Olen opetusministerinä sitoutunut siihen, että yksi valtion hallitukseen nimittämistä henkilöistä on opiskelijoiden ehdottama." Näin siis Sarkomaa. Jee, jee. Tilannehan on vain se, ettei sinne hallitukseen voida opiskelijaa esittää, kun säädekirja sen estää. Mutta mukavaahan se on, että opiskelijoille annetaan mahdollisuus ehdottaa jotain ulkopuolista jäsentä. Lämmittää varmasti.

Lisäksi Tikka vakuuttaa kirjoituksessaan, että innovaatioyliopisto saa rahaa samassa suhteessa muiden yliopistojen kanssa. Tämäkin aikamoista puppua. Innovaatioyliopisto on saamassa 500 miljoonaa valtion rahaa kertapompsina ja päälle vielä 100 miljoonaa lähivuosien aikana. Samaan aikaan muut yliopistot saavat kurjistella yli puolet pienemmillä summilla. 

Tikka vielä hehkuttaa kuinka säätiömallissa voidaan jakaa uutta rahaa koko yliopiston hyvää edistämään, eikä vain kaupallisia aloja palvelemaan. Olisi hauska kuulla Tikan tai opetusministeri Sarkomaan realistinen arvio siitä, että mistä esim. Jyväskylän yliopisto kerää sen reilut 250 miljoonaa euroa säätiöpääomaksi. Itseäni kiinnostaisi lisäksi nähdä rahoittaja, joka antaisi rahaa ilman korvamerkkausta. Innovaatioyliopistolla on muuten tässäkin asiassa erivapaudet muihin yliopistoihin verrattuna.

Nykyisen hallituksen korkeakoulupolitiikan linja on enemmän kuin hukassa. Säätiömalliavaukset, innovaatiotouhotukset ja muut linjaukset ovat kovaa vauhtia tuhoamassa laadukasta ja tasa-arvoista suomalaista yliopistojärjestelmää. 

Lisää vastakkainasettelua, lisää osallistumista

Yhteiskunta rämpii poliittisen apatian suossa. Äänestysinnostus laskee, puolueet kärsivät jäsenkatoa, valta on keskittynyt harmaille tylsimyksille ja uusille ajatuksille ei ole tilaa.

Näin puoluetoimintaa kuvataan, kun kysyy sitä kysyy puolueisiin sitoutumattomilta. Poliittinen sitoutuminen ja värin tunnustaminen on ikävää ja 1970-lukulaista.

Onko aika ajanut poliittisen vaikuttamisen ohitse? Onko vastakkainasettelun aika oikeasti ohitse? Yhteiskuntamme nauttii taloudellisen hyvän aallon harjasta, mutta silti eriarvoisuuus ja tyytymättömyys kasvaa. Tilannetta kuvaa hyvin myös tapa, jolla pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) sättii mediaa huono-osaisuuden ylikorostamisesta. Kansa lienee tyytyväinen, kun se ei tiedä ongelmista.

Aprillipäivänä yliopiston kampusalueella alkanut talonvaltaus on päättymisensä jälkeen herättänyt keskustelua lehdissä, blogeissa ja kahvipöydissä. Mikä jälkikäteen on tapauksessa herättänyt keskustelua? Vallatun talon töhriminen ja poliisin toiminta, eivät valtaajien tavoitteet.

Vaikka keinot ajoivat tavoitteiden ohi, liittyy valtauksien tapaisten anarkististen mielenilmauksien taakse aina jotain sanomaa. Valitettavasti keinot löivät yli ja tavoite hukkui.

Talonvaltaus on vain yksi esimerkki tyytymättömyydestä. Ongelmat ja ihmisten turhauminen ei ole kadonnut. Pääministerin kommentit ja median tarttuminen politiikan lillukanvarsiin kierouttaa polittiista keskustelua pois ytimestään. Keskustelu siirtyy pois ongelmista ja kansalaiset vieraantuvat demokraattisesta päätöksenteosta. Vastakkainasettelu verhotaan piiloon. Kehityssuunta on enemmän kuin huolestuttava.

Turhautuminen ja syrjäytymien tuovat mukanaan ääri-ilmiöitä ja demokratiavaje syvenee.

Poliittisen vaikuttamisen suo syvenee, vaikka vaikuttamiskanavia on enemmän kuin koskaan. Tieto on kaikkien saatavilla ja kynnys demokraattiseen osallistumiseen on matala. Talonvaltaajistakin suurin osa siirtyi äärikeinoihin kokeilematta ensin demokraattista vaikuttamista.

Kansalaisten oma vastuunotto on huolestuttavan alhaista. Mikä neuvoksi? Lisää politiikkaa politiikkaan. Lisää vastakkainasettelua.

Se on ainoa tie, johon nojautumalla voidaan palauttaa ihmisten luottamus poliittiseen päätöksentekoon ja osallistumiseen.

Lisää politiikkaa kouluihin. Kasvatamme lapset ja nuoret vieroksumaan politiikkaa ja puolueita. Mitä pahaa on vastakkainasettelussa ja osallistumisessa?

Kirjoittaja on Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja (sd.).

Kirjoitus on julkaistu Keskisuomalaisessa 13.4.