lauantai 3. toukokuuta 2008

Vappupuhe

Arvon opiskelijatoverit!

Elämme suuren muutoksen aikaa. Tänä vuonna 2008 linjataan jotain suurta. Jotain suurta, joka ei vain vaikuta meidän tulevaisuuteen, vaan joka vaikuttaa myös jälkipolviemme tulevaisuuteen. 

Tänä vuonna kirjoitetaan yliopistolaitoksen tulevaisuuden suuria viivoja. Yliopistolaitoksen historian suurin reformi jättää jälkensä pitkälle yhteiskuntamme tulevaisuuteen. 

Uudistuksen tarve on yleisesti tunnustettu. Sen tarkoituksen on kasvattaa yliopistojen autonomiaa. Sitä paljon kaivattua autonomiaa.

Uudistuksen aikeet yliopistojen autonomian kasvattamisesta ovat mitä kiitettävimmät. Tarkoittaisihan se yliopistojen, ja täten myös opiskelijoiden, kasvavaa valtaa omien asioidensa hoidossa. 

Valitettavasti valtioneuvoston viime aikaiset linjaukset yliopistojen tulevaisuudesta ovat olleet huolestuttavia. Linjaukset uhkaavat aidosti yliopistojen autonomiaa ja tasa-arvoisuutta. Lisäksi porvareiden logiikka uudistustyössä on pettämätöntä: Lisää rahaa niille, joilla sitä jo ennestään on. 

Täydellisen säätiömunauksen ja autonomian huutokaupan lisäksi yliopistoja kyykytetään perusrahoituksen epätasa-arvon suossa. 

Suomeen ollaankin luomassa kahden kerroksen yliopistoja. Yliopiston jolla on mahdollisuus perusopetuksen järjestämiseen ja yliopistoja joilta tämä mahdollisuus viedään. Tuloksena on koulutusalojen välinen epätasa-arvo, jako voittajiin ja jako häviäjiin.

Jyväskylän yliopistossa tämä näkyy esimerkiksi jatkuvana opetusharjoittelun kurjuutena tai vaikkapa kieltenlaitoksen leikkauksina. Opiskelija-opettajasuhdeluvusta puhumattakaan.

Minne on unohtunut yliopistojen perimmäinen tehtävä? Minne on unohtunut laadukkaan perusopetuksen turvaaminen? Minne on unohtunut sivistyksen vaaliminen?

Onko oikein, että me opiskelijat, jotka tuotamme yhteiskunnalle jotain paljon arvokkaampaa kuin kilpailukykyä tai markkina-arvoa, niin meitä rangaistaan? Me opiskelijat tuotamme yhteiskunnalle tulevaisuutta. Me näytämme sille suuntaa. Ja tähän me tarvitsemme perusopetusta. Me tarvitsemme laadukasta perusopetusta!

Siihen tarvitaan valtion tukea tai sisäänottomäärien leikkausta. Kumpaakaan ei ole luvassa. Tarjolla on vain lisää kilpailua ja katteettomia lupauksia. 

Hyvät opiskelijat!

Kaikesta kriittisyydestäni huolimatta, tahdon toivottaa minulle suoduin valtuuksin kaikille opiskelijoille erittäin riemukasta vappua!

Vappupuhe on pidetty vappuaattona 30.4. Jyväskylän kirkkopuistossa

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Ei taida sulla oikeen lähtee? :D

Tuolta mallia (kantsii lukea muutkin postaukset, ja etköhän pääse ihan headlineen asti piakkoin): http://yritysilmanyhteystietoja.wordpress.com/2008/04/29/tietotyo-vapauttaa/#more-3